Rokka
Rokka on meidän ensimmäinen käyttölinjainen labradorinnoutaja ja koira jota meille ei pitänyt vielä vuonna 2022 tulla:) Tähän väliin pieni pohjustus -> Hemmohan jouduttiin lopettamaan juhannuspäivänä 2021, mikä oli ihan hirveetä. Syy miksi Hemmosta luovuttiin on ärsyttävä. Hemmoa ammuttiin kanalintumetsällä 2020 syksyllä toisen mehtuuporukan idiootti liipasinherkän äijän toimesta. Kuusi lyijyhaulia jäi kroppaan ja koska lyijy on myrkky, aiheutti se Hemmon terveydelle ikäviä seuraamuksia. Ja niinpä me 9kk tapahtuman jälkeen päästettiin poika vehreimmille metsästysmaille. Paljon kului rahaa ja kyyneliä, kun yritettiin selvitä oireista, mitkä vain aina palasivat takaisin. Lopulta tajuttiin ettei se ollut Hemmon arvoista elämää.
Itse olin valmis ottamaan uuden labradorinnoutajan melkolailla pian Hemmon kuoleman jälkeen, mutta Seppo ei ollut. Mikä toki oli ymmärrettävää, kun miettii kaikkia niitä kokemuksia tuolta kohtalokkaalta syksyltä. Sepikin tokas että ennen mun kesän 2022 Skottireissua ei uutta koiraa tule (lähden yksin Skotlantiin kolmeksi viikoksi).
No sittenpä tapahtui jotain ihmeellistä.... Sepi laittoi 5.1.2022 meidän family whatsapp ryhmään kuvan mustasta labbispennusta, mikä oli vailla kotia! Ja jos Sepi tekee jotakin tuollaista, niin se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että "he is ready and willing"! No tuota kyseistä pentua meille ei loppujen lopuksi tullut vaan monen pikkumutkan jälkeen meille tuli Middle River's Dwarf Happy eli Rokka. Haettiin Rokka 11.3.2022 ja tässä sitä taas pissantäyteistä vauva-arkea eletään, seitsemän vuoden tauon jälkeen:))) Jännä nähdä millainen metsästyskoira tuosta tulee, mutta aivan ihana ja lupaava hän on!
Rokka jalostusjärjestelmässä https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI16425%2F22&R=122
