Ytte
Vaatimattomasti maailman paras koira! Kerran elämässä tulee vastaan näin upea koira! Liekö vaikuttaa se että oli ensimmäinen oma koira, mene ja tiedä. Vaan mahtava kaikin puolin!
Mä olen aina halunnut omaa koiraa, mutta faija ei siihen suostunut. Opiskellessa asuin solukämpässä ja sinne ei koiraa saanut ottaa. Joten kun muutettiin Sepon kanssa kimppaan vajaa vuoden seurustelun jälkeen, niin koiruuden etsiminen alkoi lähes samantien.
Minä olisin halunnut rotikan, mutta Sepi tykkäs että se ei varmaan nouda sorsaa;) Seppo ehdotti labukkaa ja sehän tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Ja vielä kun löytyi luovutusikäisiä pentuja läheltä, niin eipä siinä kauaa nokka tuhisut kun tuo pentueen ainut vapaana oleva uros varattiin. Ytte oli sisaruksineen Pielavedellä, missä Sepon vanhemmatkin asuvat. Niinpä anoppilaan menessä perjantaina käytiin pojua moikkaamassa ja sunnuntaina otettiin kotiinmenomatkalla se kyytiin. Oli muuten pitkä viikonloppu odottaa kotiinlähtöä:)
Siitäpä se lähes 14 vuotta kestävä yhteiselo alkoi. Ytte näki elämänsä aikana monta muuttoa ja eri asuntoa. Aina sopeutui ongelmitta. Luonne täys 10 ja metsästyksessä loistava, melkoisen isot saappaat jätti täytettäväksi siinä touhussa.
Hemmo on ihana, mutta Yten täydellisyyteen sillä on vielä piiiiitkä matka! Ja olen tässä huomannut sen kuinka saman rodun edustajat voivatkin olla noin erillaisia.
Ytte kuoli vanhuuteen, kunto vain romahti ja diagnosoitu sydämen vajaatoiminta paheni. Seppo saatteli luottopakkinsa viimeiselle matkalle. Musta ei eläinlääkärille tuolloin ollut lähtiäksi.
(Täällä mä muuten nyt itken tätä kirjoittaessani)
Mulla oli vapaapäivä Yten eutanasiapäivänä ja se oli ihan hirveetä odottaa kotona sitä kellonlyömää kun Seppo tulee töistä pojan hakemaan. Tuntui niin hullulta laskea tunteja ja minuutteja siihen hetkeen, kun mä nään Yten ihan oikeasti viimeisen kerran. Kun mä joudun jättämään ystävälle hyvästit. Makasin sen vieressä lattialla ja itkin. Ja Ytte nuoli mun kyyneleet pois ja varmaan ihmetteli, jotta mikäs tolla nyt on. Muistoksi leikkasin pojan häntätupsun, mikä löytyy tuolta kirjahyllystä vieläkin. Pitkään se tuoksui ihan Ytelle, mutta nyt enää sille posliinikupille missä sitä säilytän.
Mutta onneksi otin sen tupsun! Mulla on nyt muistojen lisäksi vielä jotakin ihan konkreettista tästä maailman parhaasta koirasta!